Neljä trendiä, joka ovat olleet nousussa rahapeliteollisuudessa viime aikoina

Rahapelimarkkinoiden uutuudet

Viimeaikaista teknologista kehitystä voi hyvin kutsua vallankumoukselliseksi, sillä sen myötä ihmisten työ ja vapaa-aika ovat muuttuneet ennen näkemättömällä tavalla. Suoralta kädeltä on hankala löytää yhtäkään alaa, johon teknologian kehitys ei olisi vaikuttanut. Se on jättänyt jälkensä myös rahapeliteollisuuteen. Tässä artikkelissa luodaan katsaus neljään sitä muokkaavaan trendiin. Aluksi on kuitenkin hyvä luoda katsaus siihen, miten teknologinen kehitys mahdollisti rahapelialan kehityksen.

Teknologia mahdollistaa iGaming -teollisuuden

Rahapeliteollisuus, tai tässä tapauksessa iGaming, ei olisi noussut nykyisenkaltaiseen menestykseen ilman teknologian kehitystä. Keskeisessä roolissa tässä olivat tietokoneet ja internetin kehitys. Kehityksen alkutahdit lyötiin 1990-luvulla ja vauhti on ainoastaan kiihtynyt tuosta ajasta. Teknologian avulla nettikasinot, kuten esimerkiksi Comeon casino, yleistyivät vauhdilla. Tästä kehityksestä oli kiittäminen tietokoneiden, älypuhelimien ja internetyhteyksien huimaa kehitystä. Niiden avulla kasinokokemuksen saattoi saada omalta kotisohvalta käsin, eikä tarvinnut matkustaa kivijalkakasinolle. Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa sille, mitä mahdollisuuksia teknologian trendit ovat mahdollistaneet iGaming -alalle.

Nettikasinot seuraavat teknologiaa

Kilpailu nettikasinoiden kesken on todella kovaa, sillä ala on erittäin kilpailtu: markkinoilla on monenlaista yrittäjää ja on tärkeää erottua edukseen kilpailijoista. Ainoastaan siten on mahdollista luoda kestävää toimintaa kyseisellä alalla. Teknologisten innovaatioiden omaksuminen on yksi tapa erottua muista nettikasinoista ja alati kehittyvä teknologia mahdollistaa erilaiset tavat erottua. Luodaan seuraavaksi katsaus neljään trendiin, jotka ovat muokanneet rahapeliteollisuutta.

Kryptovaluuttojen nousu

Kryptovaluutat, etenkin bitcoin, ovat olleet uutisissa erittäin paljon viime aikoina. Tästä pitivät huolen niin Elon Muskin twiitit, kuin myös El Salvadorin päätös tehdä bitcoinista toinen virallinen valuutta. Paljon on pohdittu sitä, että tuleeko bitcoinista ja muista kryptovaluutoista entistä merkittävämpi maksuvaihtoehto myös nettikasinoille. Trendi on ollut tähän suuntaan, sillä isot yritykset, kuten Microsoft, PayPal sekä Starbucks ovat hyväksyneet bitcoinin maksuvälineenä. On helppo kuvitella, että tämä trendi tulee leviämään laajemmin myös nettikasinoiden keskuuteen. Yksi keskeinen syy tähän on se, että kryptoja käyttämällä nettikasinot voivat karsia menojaan, sillä esimerkiksi luottokorttifirmat ottavat maksun maksujen käsittelystä. Jäämme odottamaan, miten tilanne kehittyy.

Virtuaalinen todellisuus kehittyy myös nettikasinoilla

Toinen keskeinen muutos, minkä tulemme todennäköisesti näkemään, on VR:n (tulee englannin sanoista Virtual reality) eli virtuaalisen todellisuuden lisääntymisen nettikasinoilla. Virtuaalinen todellisuus tarkoittaa yksinkertaisesti ilmaistuna sitä, että joko täysin kuvitteellinen tai tosielämän paikka mallinnetaan teknologian avulla. Esimerkiksi tästä voisi mainita vaikka Akrpolis -kukkulan mallinnuksen siinä kunnossa, missä se oli antiikin Kreikassa. Tätä katsottaisiin sitten VR-lasien avulla. Nettikasinot voivat siis hyödyntää virtuaalista todellisuutta entistä autenttisemman kasinokokemuksen saamiseksi. Tämä trendi on jo ollut olemassa nettikasinoilla viime aikoina ja uskomme, että VR:n käyttö tulee lisääntymään ja muokkaamaan rahapeliteollisuutta entisestään.

Lisätty todellisuus toinen vaihtoehto

Toinen mahdollinen kehityskulku linkittyy läheisesti VR:ään ja se on AR (tulee englannin sanoista Augmented reality). Sen avulla voi periaatteessa luoda virtuaalisen rulettipöydän pelaajan olohuoneeseen. Olemme jo nähneet, miten lisättyä todellisuutta on käytetty esimerkiksi eräässä suositussa mobiilisovelluksessa muutama vuosi sitten. Teknologian jatkuvasti kehittyessä yhä aidomman näköiset VR-sovellukset ovat mahdollisia ja nettikasinot todennäköisesti oivaltavat myös tämän mahdollisuuden potentiaalin. Sen avulla on mahdollista erottua pahimmista kilpailijoista.

Pelaaminen mobiililaitteilla yleistyy entisestään

Viime aikoina olemme nähneet mobiililaitteiden määrän kasvun ja se on heijastunut esimerkiksi nettisivujen suunnittelussa: sivut pitää tehdä niin, että niitä voi selata myös älypuhelimella. Tämä trendi tarkoittaa samaa myös rahapeliteollisuudelle. Sivustojen on toimittava mobiililaitteilla. Mobiililaitteiden yleistyminen avaa myös mahdollisuuksia omien sovelluksien suunnitteluun: käytännössä nettikasinon sovelluksen avulla pelaaminen toteutuu ilman selainta. Uskomme tämän trendin jatkuvan voimakkaana myös tulevaisuudessa, sillä rahapelaaminen mobiililaitteilla tulee varmasti lisääntymään.